|
______Uutiset_______
-
Terveystuloksia polvet ja lonkat
- Armi 0/0
- Kerttu 0/0, B/B
- Touko 0/0, A/A
- Aatos 0/0
- 9.4.12
Blogipäivitys
"Lappeenrannan näyttely"
|
|
|
|
 |
Kuinka kaikki alkoi
Armi (Villiniityn Adalmiina) tuli meille hieman sattuman kautta.
Olin aina ollut vannoutunut kissaihminen, kunnes työpaikallani Mustissa ja Mirrissä koiranpentukuume iski.
Kävin katsomassa russelin pentuja, ja koikerhondje-pentuja, tiesin siis jo haluavani pienen ja reippaan koiran.
Russeleiden ja koikkereiden ulkonäkö miellytti minua kovasti, mutta molempien rotujen vilkkaus
suorastaan kauhistutti.
Eräänä päivänä kuin tilauksesta kauppaan asteli pieni nainen pienen valkokirjavan koiran kanssa.
"Inkku tarvis sampoota ja näyttelyhihnan!" Siinä oli ensitapaamiseni tanskalais-ruotsalaisen
pihakoiran ja Helin kanssa.
Sen jälkeen se olikin menoa... | |
|
|
Asiat etenee
Alkuun Armin päätarkoituksena oli olla seurakoirana ja lenkkikaverina.
Asiat riistäytyivät kuitenkin pian käsistä.
Jo ensimmäisessä näyttelyssä tuli mukavasti menestystä, joten oli ilmoittauduttava heti seuraavaan,
ja pian näyttelytoiminta vei mennessään.
Armi oli pentuna "luonnon villilapsi".
Tottelevaisuuden ja tarkkaavaisuuden kanssa oli toivomisen varaa, joten ilmoittauduimme pentujen käytöskurssille,
ts. alokastokoon.
Agilityn alkeet ovat myös tulleet tutuiksi kesän -09 aikana.
Jossain vaiheessa mielessäni alkoi pyöriä ajatuksia...
...Armi on rotumääritelmän mukainen ja mukavan luonteinen... haluaisin toisen koiran...
mitäs jos se olisikin Armin oma pentu...
Kipin kapin kasvattajakurssille, kennelnimeä hakemaan, Armi terveystutkimuksiin...
| |
|
 |
Nykyhetki ja tulevaisuus
Nyt kaikki viralliset asiat ovat kunnossa; kasvattajakurssi on suoritettu
ja kasvattajasitoomus allekirjoitettu, kennelnimi anottu ja saatu, ja Armi kuvattu terveeksi. Pihapolun ensimmäinen A-pentue on onnellisesti saatettu maailmaan ja uusia pihakoiravauvoja olisi alustavavasti suunnitteilla aikaisintaan kesälle 2012.
A-pentueesta kotiin kasvamaan jäi Kerttu (Pihapolun Aurora). Aika näyttää onko Kertusta jatkamaan äitinsä jalanjäljissä muutaman vuoden kuluttua.
| | |
|
Kennel Pihapolun
Marja Virtala
Mansikkapolku 3G
45610 Koria
050-494 4422
marja.virtala@gmail.com
Yhteydenotot mieluiten
sähköpostitse |